En tiedä, mikä näissä Ison K:n paljon julkaisseissa miehissä nykyään oikein riepoo. En jaksaisi lukea heitä enää ollenkaan, en Saramagoa, en Irvingiä enkä varsinkaan Paul Austeria. Kun etukäteen tietää, että tässä on taas sitä tälle kirjailijalle tunnusomaista tekniikkaa ja juonenpätkää. Sanotaan nyt vaikka Austerin tapauksessa intertekstuaalisuutta ja jotain ihanaa Pariisista!
Tällä kertaa Iso K. oli julkaissut yksissä kansissa kaksi Austeria: Mies pimeässä ja Matkoja kirjailijan-
kammiossa. Ihan somasti ne sopivatkin yksiin kansiin. Molemmissa nimittäin käsitellään vanhuutta.
Mutta menivätkö nimet kustantajalta tai Austerilta sekaisin? Mies pimeässä sopisi nimeksi sille jälkimmäiselle, jossa kuvataan dementoituneen miehen tuskaa yhden vuorokauden aikana, yhdessä pienessä huoneistossa. Mieheltä on muisti mennyt ja tuska on varmasti todellista. Juuri tuolta voi tuntua, kun näyttää siltä, että omassa menneisyydessä on jotain hämärää eikä niin kovin kunniallista. Hätäpäissään mielensä pimeydessä kamppaileva mies kirjoittelee ylös huoneessaan vierailevien henkilöiden nimiä ja yrittää rakennella juonenpätkää.
Auster-faneille tiedoksi, että vanhuksen luona vierailevat henkilöt ovat tuttuja aiemmista teoksita. Näppärää ja austermaisen omahyväistä sulkeutua oman tuotantonsa ja lukijoidensa sisäpiiriin.
Toinen vanhempi mies on parhaassa sielun, mutta ei niinkään hyvissä ruumiin, voimissa. Hän on menestynyt kirjailija August Brill, joka asustaa ainakin väliaikaisesti tyttärensä ja tyttärentyttärensä kanssa saman katon alla. Ihmissuhdesuruja kolmessa polvessa tässä talossa.
Tämän kirjan nimen pitäisi olla Matkoja kirjailijakammioissa, koska huonosti liikkumaan pystyvä August viihdyttää itseään kirjoittamalla kirjaa yksinäisestä sotilaasta Amerikan sisällissodassa. Ei siis siinä tunnetussa vaan nyt tapahtuvassa. Absurdi ja kaoottinen tarina, joka on sisällytetty päätarinan sisälle.
Ja tämäkin ratkaisu on niin austermaista tekniikkaa, tarinoita ja sisätarinoita. Jos Auster olisi ollut rohkea, hän olisi voinut valita minimalistisen reitin ja keskittyä vain isoisän ja tyttärentyttären suhteeseen. Siinä oli aitoa sukupolvirajat ylittävän kohtaamisen ja lohdutuksen tuntua, hellää lämpöä ja välittämistä.
No, vanhuus ei välttämättä ole parhaiten myyvä aihe kirjallisuudessa. Joten siitä pisteitä Austerille. Ja varmasti, jos omassa lähipiirissä on tällaisia vanhuksia, voi näillä tarinoilla olla jopa terapeuttista voimaa.
 |
| Paul Auster: Mies pimeässä ja Matkoja kirjailijankammiossa. |
Tällä kertaa Iso K. oli julkaissut yksissä kansissa kaksi Austeria: Mies pimeässä ja Matkoja kirjailijan-
kammiossa. Ihan somasti ne sopivatkin yksiin kansiin. Molemmissa nimittäin käsitellään vanhuutta.
Mutta menivätkö nimet kustantajalta tai Austerilta sekaisin? Mies pimeässä sopisi nimeksi sille jälkimmäiselle, jossa kuvataan dementoituneen miehen tuskaa yhden vuorokauden aikana, yhdessä pienessä huoneistossa. Mieheltä on muisti mennyt ja tuska on varmasti todellista. Juuri tuolta voi tuntua, kun näyttää siltä, että omassa menneisyydessä on jotain hämärää eikä niin kovin kunniallista. Hätäpäissään mielensä pimeydessä kamppaileva mies kirjoittelee ylös huoneessaan vierailevien henkilöiden nimiä ja yrittää rakennella juonenpätkää.
Auster-faneille tiedoksi, että vanhuksen luona vierailevat henkilöt ovat tuttuja aiemmista teoksita. Näppärää ja austermaisen omahyväistä sulkeutua oman tuotantonsa ja lukijoidensa sisäpiiriin.
Toinen vanhempi mies on parhaassa sielun, mutta ei niinkään hyvissä ruumiin, voimissa. Hän on menestynyt kirjailija August Brill, joka asustaa ainakin väliaikaisesti tyttärensä ja tyttärentyttärensä kanssa saman katon alla. Ihmissuhdesuruja kolmessa polvessa tässä talossa.
Tämän kirjan nimen pitäisi olla Matkoja kirjailijakammioissa, koska huonosti liikkumaan pystyvä August viihdyttää itseään kirjoittamalla kirjaa yksinäisestä sotilaasta Amerikan sisällissodassa. Ei siis siinä tunnetussa vaan nyt tapahtuvassa. Absurdi ja kaoottinen tarina, joka on sisällytetty päätarinan sisälle.
Ja tämäkin ratkaisu on niin austermaista tekniikkaa, tarinoita ja sisätarinoita. Jos Auster olisi ollut rohkea, hän olisi voinut valita minimalistisen reitin ja keskittyä vain isoisän ja tyttärentyttären suhteeseen. Siinä oli aitoa sukupolvirajat ylittävän kohtaamisen ja lohdutuksen tuntua, hellää lämpöä ja välittämistä.
No, vanhuus ei välttämättä ole parhaiten myyvä aihe kirjallisuudessa. Joten siitä pisteitä Austerille. Ja varmasti, jos omassa lähipiirissä on tällaisia vanhuksia, voi näillä tarinoilla olla jopa terapeuttista voimaa.
Kommentit
Lähetä kommentti
Keltaiset kiitokset kommentistasi.