Hyvät lukijani ja tähän blogiin satunnaisesti eksyvät. Saanko esitellä: aivan ensimmäinen Iso K. Alan Patonin Liian myöhään vesipääsky. Ilmestynyt 1953, kirjailija syntynyt vuonna 1903 Etelä-Afrikassa.Tämän kirjan täytyy olla hyvin erityinen saadessaan tällaisen kunnian. Ja vaikket ole ikinä Alan Patonista kuullutkaan, saatika mitään mieheltä lukenutkaan [en ollut minäkään!], älä ole huolissasi. Kirja on avausosuuden arvoinen.
Vesipääsky käsittelee aihetta, jota eteläafrikkalaiselta romaanilta ensimmäiseksi odottaa. Rotukysymystä. Mutta kaikkien Nadine Gordimerien ja André Brinkin mahdollinen oppi-isä tekee sen erityisen koskettavasti.
Vesipääsky on inhimillinen tragedia kohtaloonsa sortuvasta miehestä. Kerronnassa riittää kiinnostavuutta, sillä kertojana on arvostetun van Vlaanderin perheen naimaton käly. Hän pistää tuhoutuneen perheen tuskan paperille. Tuhon syy on veljenpoika Pieter, jonka päiväkirjaotteet sekoittuvat tädin testiin.
Pieter itsessään on mystinen, janusmainen hahmo. Pieter on jumalaisen komea afrikaaneri, sotasankari, luutnatti ja rugbymestari. Joka ei siltikään voi päästä rangaistuksetta siveyslain, mustan ja valkoisen seksisuhde, rikkomisesta.
Koskettavinta kirjassa on Pieterin oma taistelu viettejään vastaan. Tie kohti henkilökohtaista romahdusta on vastustamaton. Siitäkin huolimatta, että henkilökohtaista ei ole ilman yhteisöllistä. Pieterin himo on vesipääskyn viimeinen lento myrskypilveen.
Yksilön ja yhteisön lisäksi Patonin kirjassa vastakkain ovat miehet ja naiset.Yhteisön näkökulmasta Pieterin ongelma on sielullinen outous ja liiallinen herkkyys - kaikki sellainen, jota naismaisuudeksi kutsuttiin. Kun vertailukohtana on edellisen sukupolven ja oman isän ehdoton patriarkaalisuus, itsetietoisuus, taipumattomuus ja ehdottomuus, on ristiriita väistämätön. Kun Pieterin teko käy ilmi, suljetaan isän talon etuovi ikiajoiksi ja pojan nimi pyyhitään perheraamatusta. Sen sijaan perheen naiset täti ja käly, surustaan huolimatta, ovat täynnä rakkautta, anteeksiantoa ja raastavia itsesyytöksiä.
Sinun on sanottava pojalleni, että laki tosin pakottaa hänet kärsimään, mutta ettei mikään laki voi kieltää häneltä meidän rakkauttamme...Hänen elämänsä kuuluu Jumalalle...ja niimpä hänen on pidettävä arvossa elämäänsä, eikä hän saa vajota epätoivoon.Alan Paton itse toimi aktiivisesti rotuerottelua vastaan ja sai toiminnastaan kansainvälistä tunnustusta.
Valaiseva postaus Vesipääskystä Kirsimarian blogissa >>
Ja sitten huomasin, että joku muukin on lukemassa Isoa K:ta >>
Patonin bibliografia ja lisätietoa Apartheidistä 1940-50 -luvun Etelä-Afrikassa
Authors Calendarista >>
Hyvä kun muistutit loputtomasta urakasta =) Ajattelin lukea keltaisen kirjaston järjestyksessä, mutta se yritys uuvahti jo toiseen kirjaan "Kerro minulle Zorbas", jota en vain pystynyt lukemaan. En vaikka kuinka yritin. Pitäisiköhän minun yrittää uudelleen...
VastaaPoistaNo jos se Zorbas uuvutti noin paljon, niin ehkei sitten kannata ;) Aikaahan tähän menee joka tapauksessa vuosia.
VastaaPoistaMinua jäi vaivaamaan mikä oikein oli Stephanien motiivi paljastaa Pieter? Kirjailija ei tätä kerro, toteaa vain että hän puolusti lastaan tiikerin lailla tms. Mutta eikö tuon rikoksen paljastumisen myötä lapsen huostaanotto ole vieläkin varmempi? Pieter oli kuitenkin niitä harvoja jotka Stephanieta auttoivat.
VastaaPoistaSilti Stephanie oli jopa aktiivinen tuossa paljastamisessa (kotilo), mutta miksi? Raha olisi tietysti aina mahdollinen syy, mutta jos näin (kersantin tarjoama palkkio) olisi ollut suotavaa edes jotenkin viitata tähän. Nyt tuo jää aika epätodennäköiseksi, Pieteriltä kun sitä rahaa olisi kuitenkin saanut jatkossakin.
Vai aliarvioiko kirjailija yksinkertaisesti tätä päähenkilöä (ja lukijaa) tyyliin ''ei näistä mustista tiedä' ja jättää motiivin avaamatta? Kuitenkin rotuerottelua vastustanut kirjailija...