Saul Bellow on Iso K:n inhokkikirjailijoitani. Kyyninen, raskalla kädellä kirjoittava mastodontti. Hidas ja seisahtunut kuin samea sisäjärvi tuulettomana syyspäivänä. No en tunne Bellowia, tietenkään, mutta sellaiselta miehen kirjojen lukeminen nyt vain tuntuu!
Ja sitten on tämä elitismi. Ei nappaa yhteen. Bellowin piirit ovat suppeita ja suljettuja. Niissä liikkuvat akateemiset ja älykkäät ihmiset. Heillä on runsaasti tiedon ja kulttuurin sivistystä, mutta sydämen sivistystä sitäkin vähemmän.
Bellowin kirjan Löyhäsuinen mies ja muita kertomuksia kansi näyttää, mistä on kyse. Ärsyttävä jäärä suu teipattuna. Hän on vaimolleen, ystäville, rakastajattarilleen ja koko seurapiirilleen yksi pain in the ass.
Bellowin kertoja on useimmiten professori tai vähintäänkin korkeasti kouluttautunut - joka tapauksessa pääkopan sisältä täyttä timanttia. Älykuninkaiden arkkityyppi on Victor Wulpy, joka Millainen päivä sivulla oli -novellissa lennättää rakastajatartaan pikadeiteille lentojen välilaskeutumispaikoille. Victor on lännen älykapteeneita: hankkii elantonsa luennoilla 10 000 dollarin tuntitaksalla. Ja ylläpitää oppineiden nokkimisjärjestystä yli-ihmismäisellä tarmolla ja energialla.
Löyhäsuinen mies on ikääntynyt professori, joka tilittää lukemattomia möläytyksiään. On tullut loukattua yhtä sun toista tässä elämässä, mutta hei sellainen kun oon, minkäs sille voin. Novelli on yksinkertaisesti anteeksipyyntötarina loukatuilta, ja etenkin vaimolta, joka kaiken kestää urheasti.
Bellowin kirjat ovat täynnä Alvar Aallon näköisiä miehiä: paksujen kulmien ja veltostuneiden yläluomien alta tuijottaa intensiivinen ja vaativa katse. Kai se on sitä karismaa. Hahmot ovat äärimmäisen itsekeskeisiä, mikä tee kertomuksista tylsää ja synkeää itsetilitystä.
Itseriitoisia herroja enemmän minua ärsyttävät naiset, jotka suostuvat lennähtämään lentokentälle viettääkseen muutaman tunnin maailmanluokan älyniekan seurassa. Joka tosiasiassa voi juuri ja juuri sietää naista seksipartnerina – ja sitäkin pitää analysoisa kantilta jos toiselta – ja ilmisseuralaisena ei lainkaan. Naiset tunnistavat ansionsa muilla elämän osa-alueilla, mutta eivät silti rohkene haastaa miehiään rohkeasti. Naisten kapina – sepä vasta tekisi Bellowille hyvää!
Bellow kirjoittaa myös juutalaisuudesta, juutalaisena miehenä elämisestä ja kasvamisesta Yhdysvalloissa. Oppineen elämän odotukset olivat varmastikin korkealla – lakimies, opettaja, professori, taitaiteilija tai muuta sen suuntaista – ja suvun paineet suuret. Bellowin kattaus sisältääkin aina kukkuroilleen juutalaista perhe- ja sukurakkautta ja sen analyysiä.
Bellowin kunniaksi täytyy sanoa, että kirjailijana hän on helposti tunnistettava. Arkiseen puheeseen sisältyy älyllistä filosofointia, melankoliaa ja komediaa, nokkeluuksia ja aforismeja. Varmaan siinä on itseironiaakin, mutta sepä jäi tällaiselta tosikkolukijalta huomaamatta.
Bellowin novelleissa haisee ja maistuu elämän ehtoopuoli. Jos Bellow jollekin kirjoittaa niin hieman iäkkäämmille ihmisille. Voi hyvin nähdä hänet lukemassa tekstejään amerikkalaisen huippuyliopiston senioreiden alumni-illassa. Ehkä sellaisessa osaisin itsekin arvostaa Bellowia aika lailla nykyistä enemmän.
Ja sitten on tämä elitismi. Ei nappaa yhteen. Bellowin piirit ovat suppeita ja suljettuja. Niissä liikkuvat akateemiset ja älykkäät ihmiset. Heillä on runsaasti tiedon ja kulttuurin sivistystä, mutta sydämen sivistystä sitäkin vähemmän.
Bellowin kirjan Löyhäsuinen mies ja muita kertomuksia kansi näyttää, mistä on kyse. Ärsyttävä jäärä suu teipattuna. Hän on vaimolleen, ystäville, rakastajattarilleen ja koko seurapiirilleen yksi pain in the ass.
 |
| Saul Bellow: Löyhäsuinen mies ja muita kertomuksia. |
Löyhäsuinen mies on ikääntynyt professori, joka tilittää lukemattomia möläytyksiään. On tullut loukattua yhtä sun toista tässä elämässä, mutta hei sellainen kun oon, minkäs sille voin. Novelli on yksinkertaisesti anteeksipyyntötarina loukatuilta, ja etenkin vaimolta, joka kaiken kestää urheasti.
Annoin heikkoudelleni periksi. Mikä minuun menee? Olenko minä muka liian hyvä harrastamaan tekopyhyyttä?Se on Bellowin mukaan sellaista juutalaishuumoria. No siitä minä en tiedä mitään!
Bellowin kirjat ovat täynnä Alvar Aallon näköisiä miehiä: paksujen kulmien ja veltostuneiden yläluomien alta tuijottaa intensiivinen ja vaativa katse. Kai se on sitä karismaa. Hahmot ovat äärimmäisen itsekeskeisiä, mikä tee kertomuksista tylsää ja synkeää itsetilitystä.
Itseriitoisia herroja enemmän minua ärsyttävät naiset, jotka suostuvat lennähtämään lentokentälle viettääkseen muutaman tunnin maailmanluokan älyniekan seurassa. Joka tosiasiassa voi juuri ja juuri sietää naista seksipartnerina – ja sitäkin pitää analysoisa kantilta jos toiselta – ja ilmisseuralaisena ei lainkaan. Naiset tunnistavat ansionsa muilla elämän osa-alueilla, mutta eivät silti rohkene haastaa miehiään rohkeasti. Naisten kapina – sepä vasta tekisi Bellowille hyvää!
Bellow kirjoittaa myös juutalaisuudesta, juutalaisena miehenä elämisestä ja kasvamisesta Yhdysvalloissa. Oppineen elämän odotukset olivat varmastikin korkealla – lakimies, opettaja, professori, taitaiteilija tai muuta sen suuntaista – ja suvun paineet suuret. Bellowin kattaus sisältääkin aina kukkuroilleen juutalaista perhe- ja sukurakkautta ja sen analyysiä.
Bellowin kunniaksi täytyy sanoa, että kirjailijana hän on helposti tunnistettava. Arkiseen puheeseen sisältyy älyllistä filosofointia, melankoliaa ja komediaa, nokkeluuksia ja aforismeja. Varmaan siinä on itseironiaakin, mutta sepä jäi tällaiselta tosikkolukijalta huomaamatta.
Bellowin novelleissa haisee ja maistuu elämän ehtoopuoli. Jos Bellow jollekin kirjoittaa niin hieman iäkkäämmille ihmisille. Voi hyvin nähdä hänet lukemassa tekstejään amerikkalaisen huippuyliopiston senioreiden alumni-illassa. Ehkä sellaisessa osaisin itsekin arvostaa Bellowia aika lailla nykyistä enemmän.
Kommentit
Lähetä kommentti
Keltaiset kiitokset kommentistasi.