Graham Greene Nollapiste – Todellista vai todentuntuista?

Graham Greene, jos joku, on tuttu kirjoittamistyyliltään. Greene valitsee päähenkilöikseen kovapintaisia kavereita, tunteiltaan umpimielisiä ja elämässään hankaliin tilanteisiin ajautuneita.

Hämmästykseni oli suuri, kun tuttuakin tutumpi kirjailija tarjoilee ihan jotain muuta. Neljä novellia yksissä kansissa. Suomentaja antoi kokoelmanne nimeksi Nollapiste, kirjailija itse A Sense of Reality. Jälkimmäinen niputtaakin tekstejä paremmin: Greene tutkiskelee todellisuuden rajoja ja erilaisia todellisuuksia. Viljelee dialogia ja vaihtelee tyyliä ollen runollinen, scifimäinen ja fantasiakirjailija!

Graham Greene: Nollapiste.

Novelleista Puutarhan alla on Greenen Narnia, fantasia lapsen seikkailuista maanalaiseen maailmaan. Jo ikääntynyt, kuolemansairas mies palaa kotitilalleen selvittämään, ovatko lapsuuden muistikuvat maanalaisesta luolastosta ja siellä asuvasta pariskunnasta unta vai sittenkin totta. 

Vielä fantasiamaisempi on Löytö metsästä, kertomus kääpiökansan omintakeisesta kulttuurista ja elämäntavasta. Täydellisessä eristyksessä elävän heimon nuoriso uhmaa ankaria liikkumisrajoituksia ja kohtaa ensimmäistä kertaa viitteitä toisella tavalla elävistä, toisennäköisistä elollisista olioista.

Ajattelen Greenen suunnanneen tekstit nuorille lukijoille, ehkä tänä päivän 10–12 -vuotiaille. Valitettavasti olen itse hyvin harvoin innostunut fantasiasta, eikä vieraanoloisen tyylilajin parissa hapuileva kirjailija ainakaan onnistu kyseenalaistamaan kirjallisuusmakuani.

Morinin luona -novellissa kertoja löytää kirjakaupasta oman ”cavensa”, ajat sitten muodista poistuneen Pierre Morinin kirjan. Kertoja on opiskeluaikanaan ihaillut Morinia yli kaiken, tutustunut kirjailijan elämänkertaan kattavasti ja kiihottunut älyllisesti miehen uskonnäkemyksistä. Morinin kirjat saivat kertojan jopa harkitsemaan katolilaisuuteen kääntymistä. Paljastuu, että kirjailija on matkalla saapunut juuri siihen kolkkaan Ranskaa, johon Morin on vanhoilla päivillään asettunut asumaan. Miehet tapaavat ja seuraa vaikeasti seurattava ja pitkästyttävä dialogia uskosta, uskossa olemisesta ja siitä luopumisen eri muodoista. Greene itse kääntyi katoliseksi aikuisiällä, joten aihe varmasti kiinnostaa häntä itseään – joskin olisin suositellut julkaisukanavaksi omaa päiväkirjaa.

Uni vieraasta maasta on Nollapisteen novelleista kiehtovin – erityisesti ikimuistoisen loppukohtauksen ansiosta. Siinä eläkkeelle vetäytynyt lääkäri joutuu moraalisen dilemman – Greenen lempiaiheita – eteen. Rikkoako lakia ottamalla potilaaksi tarttuvaa tautia sairastava potilas, joka haluaa piilotella sairauttaan? Vai lainatako taloaan korkea-arvoisen kenraalin syntymäpäivien pitopaikaksi ja rikkoa lakia pystyttämällä taloon uhkapelipöytä? Kumman elämän ruletille lääkäri vastaa kyllä?

Mutta mikä ihme on nollapiste? Kirjailija antaa henkilöhahmonsa vastata kysymykseen näin:

Mutta joskus tapaa ihmisen, joka ajattelee toisin, jonkun joka on väsynyt kaikkiin plusmerkkeihin ja tahtoo löytää nollapisteen, ja juuri hän alkaa kehittää poikkeavia muotoja. 

Sellainen piste, nollapiste, osuus varmasti jokaisen meistä eteen jossain vaiheessa elämää.