lauantai 16. marraskuuta 2013

Saramagon talvisirkus

Nyt piirtyi Saramagosuhteeseeni katkera juonne. Herra yksi-maailman-parhaista-kirjailijoista on väistämättä joskus, vielä etsiessään itseään kirjailijana, kirjoittanut ei-niin-upeita teoksia. Sitten se kirja on  koko-tuotanto-samaan-sarjaan -periaatteen mukaisesti julkaistu Isossa K:ssa. Ihan näin vaatimattoman lukijan kannalta tämäkin luku-urakka olisi iloisempi, jos sarjan julkaisuperiaatteeksi määriteltäisiin hienot kirjat eikä nimekkäät kirjailijat.

Kirjoitan nyt José Saramagon Baltasarista ja Blimundasta. Yleensä luku-urakkani on yhtä juhlaa näiden upeiden suomennosten parissa, mutta aina välillä tielle osuu vaikeasti nieltäviä möykkyjä.

José Saramago: Baltasar ja Blimunda.
Baltsar ja Blimunda on historiaa ja magiikkaa tai maagista historiaa. Hei rouva Talvisirkus, nouki ensi vuonna aiheeksi tämä kirja ja se kun ihmeelliset ihmiset rakentavat lentävän koneen. Henkilöhahmot ovat kiehtovat: hullu tiedemies ja isä Bartolomeu Lourençon, joka sekoaa, kun kone osoittautuu historian ensimmäiseksi lentäväksi koneeksi. Baltasarista saat sankarin: taitava rakentaja Kapteeni Koukku -käsineen. Eikä jää kakkoseksi Blimundakaan. Upea ja rohkea nainen, jonka on syötävä aamiaiseksi leipää, ettei näkisi sieluja ja kaikkea muutakin. Esimerkiksi se kohtaus, kun Blimunda palkataan haalimaan tahtoja lasipurkkiin visualisoituisi näyttävästi. Puhumattakaan siitä, kun se lentokone todella kiitää kohti auringonsäteitä. Ja myös siitä ikuisuusprojektista, kirkosta, saisi upean lavasteen kaikenlaiseen akrobatiaan. Tai ehkä jätät pois sitä rakennuttavan kuninkaan, João V:nnen, sillä huomaathan, että sisältöä alkaa olla jo vähän liikaa.

Jos palataan faktoihin, Baltasar ja Blimunda on SE teos, joka nosti Saramagon maailmanmaineeseen. Jo pari vuosikymmentä aiemmin oli kirjoitettu jotain, mutta niitä ei kirjallisuuden suurmies halunnut elinaikanaan muistella.

Monia tulevien huipputeosten aihioita on toki nähtävissä. Saramagoa kiinnostaa näkeminen, ehkä hän jo mietti sokeiden ja näkevien kertomusten juonikuvioita. Portugalin historia tapahtumineen ja henkilöineen kiinnostaa ja menneeseen aikaan sijoittuu myös Baltasar ja Blimunda. Silloin, 1700-luvulla, Portugali oli maailmanmahti ja ristiretkeilijät pörräsivät maailman merillä. Ja kyllä, myös satiiri orastaa, kun Saramago sivaltelee kunkku João V:ttä, joka on vuosikausiksi kiinnittynyt mahtipontiseen kirkkoprojektiinsa sekä sitä toista valtiomahtia, kirkkoa, joka näyttää ennemmin ilotalolta kuin hartauden tyyssijalta. Paljoakaan ei kustannustoimittajalta olisi vaadittu karsimista, niin kirja olisi voitu julkaista nuorten- tai lastenkirjana ja tuolle lukijakunnalle tämä olisi saattanut olla todella upea lukuelämys! Ehkä hieman vähemmän seksiä, sillä Baltasarin ja Blimundan ikuista rakkaustarinaa lukuun ottamatta kirjassa vähän kaikki ovat melkein kaikkien kanssa. Samalla tosin olisi pitänyt pilkuttaa ja pisteyttää runsaammin niitä elämää pidempiä virkkeitä ja tämä olisi kyllä minustakin mennyt jo liian pitkälle...

Kirjassa elämä kuhisee, mutta niin kuhisee myös Saramagon teos. Aihoita, tarinapoikasia, aivan liiallisesti. Mutta toisaalta, kun herra kirjailija myöhemmin ymmärtää, että vähemmän on enemmän, syntyy suurta ja mahtavaa.

**
Ja nyt palan halusta lukea, mitä muut ovat olleet mieltä tästä kirjasta, jonka sijoitan Ison K:n huonoimpien kirjojen listalleni:
Hannun mielestä Baltasarissa ja Blimundassa on jotain raskassoutuista [hip! - samaa mieltä], mutta silti aforistisiä oivalluksia ihmisistä ja elämästä,
Khashayr antaa GoodReadsissa kirjalle määritelmän "intellectual hodgepodge". 
Laihaksi jäi saalis. Eipä ole kirja juurikaan poikinut suomenkielisiä postauksia tai arvioita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.