Kirjani, rakkaani

Elias Canettin Sokeiden lukemista olen odottanut vuosia. Canettin Pelastunut kieli on loistokirja. Yksi niistä harvoista, jotka olen lukenut useasti. Sokeiden piti olla jotain uskomattoman hienoa. Sitähän, ja monesti vain sitä, filosofit ja psykologit lainailevat esitelmissään. Lausuvat sitaatteja, joita seuraa merkitsevä hiljaisuus.

Elias Canetti: Sokeat.
Harvoin olen tuntenut kirjojen parissa sellaista petetyn raivoa kuin nyt. Mistä ne sitaatit löytyvät, jotka tekevät Canettin sanoista vuosituhansia kestäviä, ylivoimaisia yhteenvetoja ihmisluonteesta? Raadoin tämän kirjan loppuun niitä etsien, mutta löytämättä. En ole tavannut montakaan näin suuresti ylistettyä kirjaa, joka olisi tuntunut yhtä tyhjänpäiväiseltä ja kiinnottomalta alusta alkaen. Luin Sokeat loppuun vain tämän blogin takia. Ensi vuonna valikoin kesälomalukemiseni taatusti tarkemmin!

Ensinnäkin nämä henkilöt. Mistä ihmeen saksalaisen sielunmaisen tylsänsynkeistä syövereistä Canetti on heidät kaivanut. No onhan se tietty totta, että humanististen tieteiden ihmemaasta löytyy varmasti runsaasti maailman johtavan sinologin Peter Kleinin tapaisia karikatyyrejä. Huippujätkiä, jotka omistavat elämänsä tieteelle ja julkaisemiselle. Ei naisia, ei rakkautta, ei vähäjärkisiä opiskelijoita ja typeriä kollegoita, ei tunteita vaan ainoastaan logiikkaa ja hohdokas kirjasto. Saksan suurin yksityiskirjasto, joka söi kaikki isän perintörahat.

Sitten nämä muut tapaukset: rahanhimoinen taloudenhoitajatar sinisessä, tärkätyssä hameessaan, impenä vielä viisissäkymmenissä. Tähän sitten tämä Peter, joka myös on välttänyt kontakteja vastakkaiseen sukupuoleen, haksaksahtaa. Kahden päivän onni päättyy Peterin seksikammoon. Ja siitä alkaaa taistelu omaisuudesta.

Ja sitten lukija tutustuu shakkimestari Fisherleen, jolle omistetaan kolmiosaisen kirjan kakkososa lähes kokonaan. En ymmärtänyt tämän kyttyräselkäisen kääpiöälykin funktiosta tai ylipäätään puuhasteluista "Taivaassa" ja "panttilainaamossa" yhtään mitään. Olisi vaan Canettin kustannustoimittaja vetänyt punakynän koko kakkosluvun päälle, niin olis tätäkin teosta saatu vähän siedettävämmän kokoisesti.

Entäpä nyrkkejään rakastava portinvartija. No hänet ja hänen väkivallankaipuunsa jotenkin tunnistan, varsinkin kun kirja on kirjoitettu hieman ennen toista maailmansotaa. Portinvartijan jatkuvasti punaiseksi paisuvan, jättikokoisen nyrkin symboliikka on ainakin tässä muutoin seksuaalisuutta kaihtavassa - se näyttää olevan itse kullekin aika pelottavaa - kirjassa ilmiselvä.

Varmaankin on niin, että Canetti on kirjoittanut Sokeansa jonkinlaiseksi psykologiseksi tutkielmaksi saksalaisesta traumaperinteestä. Niin pakkomielteisiä ja yksipuolisia hänen henkilönsä ovat. Varsinkin, kun teoriaa ja logiikkaa rakastavan tohtori Peter Kleinin veli Georg on naisia villitsevä, mielisairaille omistautunut psykologi. Joka ei omia valintojaan epäillessään kykene näkemään oman veljensä harhaisia piirteitä.

Ihan pikkaisen meinasi naurattaa tohtori Kleinin rakkaus, jopa sotatoveruus, näiden kirjojen kanssa. Harmi vaan kun kirjankansi jo paljasti kupletin juonen: lopussa koko helahoito, Saksan arvokkain yksityiskirjasto, palaa. Canettin kunniaksi täytyy sanoa, että loppukohtaus olikin huipputason dramatiikkaa. Näky palavasta kirjastosta ja tikkailla nauravasta Peteristä jäi varmasti Sokeista muistoksi loppuelämäkseni.

Kommentit

Susanna Rautio Goodreadsissä

Susanna's books

Sons and Lovers
it was amazing
Jos ottaisin jonkun kirjan autiolle saarelle, se olisi tämä. Luin kirjan ensimmäistä kertaa 19-vuotiaana ja sen jälkeen useasti suomeksi ja englanniksi. Se on todella harvinaista. En yleensä lue kirjoja uudelleen. 19-vuotiaana samaistui...

goodreads.com